Mitä vuodesta 2006 jäi käteen?

Työnantaja laskutti 4 euroa tekstiviestillä luvatta maksetusta työmatkasta. Siis NELJÄ euroa. Jo on aikoihin eletty! Kuinkahan paljon rahaa sen neljän euron perimiseen meni? Että jollakin on aikaa kytätä tuollaisia muutaman euron juttuja? Mitä sitten olisi pitänyt tehdä? Metroasemalla menossa kokoukseen, taskussa 50 euron seteli, oma kännykkä kotona, työnantajan kännykkä ainoa käypäinen maksuväline. Sillä sai lipun, ja paluumatkankin vielä maksoin, tuhma minä. Pummillako olisi pitänyt matkustaa? Oikeustajuni sanoo, että työnantajani maksaa jos se haluaa minun menevän jonnekin kesken päivän. Lasku tupsahti postilaatikkoon pari viikkoa rikoksentekohetken jälkeen. Neljä euroa! Aluksi vain nauratti. Sitten kun alkuhölmistyksen jälkeen julkesin kysyä syytä moiseen, minua ojennettiin tiukkasävyisellä sähköpostilla, jossa liitteenä liuta liitetiedostoja, joista piti käydä ilmi rikkomukseni ja miten minut nyt saatetaan vastuuseen tekemisistäni. Varmuuden vuoksi saamani viesti oli lähetetty kopiona aina johtajatasolle asti. Samat tekstit kuin olin jo kertaalleen saanut ja lukenut läpi. Tein tietoisen rikoksen kun toimin niin kuin toimin, en silti uskonut että siitä joutuisi oikeasti vastuuseen. Kaiken kukkuraksi kun luin nyt saamani asiakirjat uudestaan läpi kolmeen kertaan sanasta sanaan, en yllättäen löytänytkään niistä pykälää joka kieltäisi matkalipun maksamisen tekstiviestillä. Kirjoitin tästä johtajille, joille oli siis myös mennyt tieto väärinkäytöksestäni. Vastausta ei ole sen koommin kuulunut. Maksoin laskun, jonka jälkeen kehystin sen työhuoneeni seinälle. Olen siitä ylpeä, sellaista ei kaikilla olekaan! Myöhemmin kuulin, että jokunen muukin oli sellaisen saanut, joka hiukan vähensi saavutukseni arvoa.

Työnantajani keksi tehtävänkuvaani vaikuttavan uuden hienon strategian, joka on voi tulkita myös epäluottamuslauseena aikaisempia tekemisiäni kohtaan. Joku kiltimpi voisi niellä sen sellaisenaan, mutta Tapani ei. Valitus alkoi jo keväällä, vastassa silloinkin syvä hiljaisuus. Lopullinen vääntö on vielä käymättä, mutta minun pitäisi uuden strategian mukaan tehdä jotakin toisin, en vain tiedä mitä. Suoraan kysymykseen tuli savolaisen poliitikon vastaus, joten en siis vieläkään ymmärrä mitä pitäisi tehdä. Jotain pitäisi tehdä enemmän, eli ottaa osa tekemisestä kumppanuusyritykseltä pois. Näin siitäkin huolimatta, että kumppani osaa sen paremmin, koska se on sen ydinosaamista. Mutta se pitää kuulemma tehdä itse, vaikka se on kumppanin ydinosaamista. Se on strategisesti tärkeää hanskata itse. Olen kyllä riittävän tietoinen kumppanuuden toimivuudesta ja mitä töitä tehdään missäkin. No, osaan minä enemmänkin tehdä, saas näkee luotetaanko siihen, vai pitääkö palkata joku itseni lisäksi tekemään sitä, mitä en vielä tiedä mitä sen pitäisi olla. Jotenkin tuntuu taas siltä, että asioista päättävät ne, jotka eivät siitä mitään ymmärrä.

Pudotin perinteisestä vuosittaisesta työmäärästä (ja kustannuksista) n. 24 % pois, suuntaamalla tekemisen järkevämmin. Kumppani on tässä mukana, tietenkin, koska teemme yhteistyötä. Mutta kun ei riitä niin ei.

Kaupunkini johto sählää jotakin Sipoossa. Mitä helv… “Antakaa nämä maat meille, tai viemme asian valtioneuvostoon ja otamme vielä enemmän”. Noinhan ryssäkin teki 40-luvulla. Ei tosin kysellyt, otti vaan, Karjalan ja Petsamon. Mikä tästä tilanteesta tekee erilaisen? Hävettää olla helsinkiläinen, kun johto säätää tuollaista. Pitänee mennä sipoolaisten kanssa huutamaan seuraavaan mielenosoitukseen.

Malmin lentokentän kaavajutut meni uusiksi, kun paljastui erään kaupungin johdon tahon jääviys (Sama taho joka säätää Sipoo-juttua). Naurettava ajatus alunperinkin rakentaa lentokentälle taloja. Eihän lentokentälle voi rakentaa, miten lentokoneet sen jälkeen sinne mahtuvat. Yksi Euroopan vanhimpia ja hienoimpia kenttiä, pitäisi olla aivan itsestään selvää, että se tulee säilyttää juuri sellaisena kuin sen on, Suomen toiseksi vilkkaimpana lentokenttänä. Tästä ei edes neuvotella. Piste! Eikun ihan oikeasti, millainen tulee kaupungista, johon joka paikkaan rakennetaan asuntoja. Pitää olla muutakin, jotakin jännittävää, kuten lentokenttä.

Makasiinit purettiin. Eläköön demokratia! 40 000 nimeä purkamista vastustavassa adressissa, mutta niin vain purettiin. Suomalaiset ovat liian kilttejä. Miksei nuo 40 000 olleet kaivinkoneita vastassa kun purku alkoi? Siis lähes 10 % kaikista helsinkiläisistä allekirjoitti adressin, mutta se ei vaikuttanut mihinkään, ajatelkaa nyt vähän. Tämän päivän ihmisille ei demokratiaksi riitä se, että kerran neljässä vuodessa saa äänestää jotakuta jonka naamankuva on vaalimainoksessa. On saatava sanoa mielipiteensä vaalikauden aikana esille tulevista asioista ja poliitikkojen on sitten huolehdittava, että nämä mielipiteet otetaan huomioon ja niiden mukaan toimitaan. Mutta ei, kun kerran on vaaleissa saatu riittävä kannatus, sen jälkeen tehdään sitten mitä huvittaa. Onko tätä pakko sietää?

Merikadettikoulun asuntola Katajannokalla puretaan. Tämä kaava on jo vanhempi, mutta taaskin suuri ja aktiivinen kansanliike sivuutetaan kuin tyhjää vaan. Ihan oikeasti, kuka näistä asioista oikein päättää? Ei kansa ainakaan, vaikka valta Suomessa kuuluu kansalle. Pitäisikö tehdä jotakin? Ehdotuksia asiantilan korjaamiseksi otetaan vastaan.

Hanasaari A voimala päätettiin purkaa. Taikka siis kaupunginvaltuusto päätti sen purkaa. Taikka siis poliitikot, jotka eivät ole käyneet koko laitoksella päättivät sen purkaa. Laitos, joka kelpaisi sellaisenaan vaikkapa Suomen suurimmaksi ja hienoimmaksi tekniikan museoksi, päätettiin purkaa, eikä edes yritetty etsiä vaihtoehtoja. Se pitää saada pois, koska “Helsinki tarvitsee asuntoja.”

Jes, näin se käy! Makasiinit, merikadettikoulu, Hanasaari, mitä seuraavaksi? Vauhti on kova, eikä Helsinki ole vieläkään ole oppinut mitään vanhoista ja arvokkaista rakennuksistaan. Ja kun niistä ei ymmärretä mitään ne päätetään purkaa. Muuta ei osata tehdä. Muualla maailmassa niistä pidettäisiin huolta ja ne säilytettäisiin jälkipolville osoituksena menneiden sukupolvien työstä ja tekniikasta. Ei meillä. Taas hävettää olla helsinkiläinen. Niin lähellä kuin Tallinnassa on vanhakaupunki. Helsingissä ei ole eikä tule. Jos olisi ollutkin, niin se olisi taatusti jo purettu.

Jotta suhteellisuudentaju säilyisi muistettakoon, että kaikkien helsinkiläisten vihaama maisemanpilaaja, Enson pääkonttori Katajannokalla on vastikään suojeltu asemakaavalla. Jos pantaisiin pystyyn kansanäänestys seuraavissa kunnallisvaaleissa, puretaanko tuo Alvarin laatikko vai suojellaanko se, miten mahtaisi käydä? Ei mitään väliä, sillä näissä asioissa valta ei ole kansalla. Eikä marmori edes pala…

Autoradion kuudesta muistipaikasta kaksi tyhjeni joulukuussa, kun sekä Sävelradio että Radio City lopetettiin. Ne eivät siis lopettaneet, vaan ne LOPETETTIIN. Ja miksi, koska valtioneuvosto niin päätti. Tästä ihan erillinen juttu vähän myöhemmin.

Jos jäi jotakin käteen, niin kyllä jäi suuhunkin tietynlainen maku.

Oliko tässä riittäväsi aihepiiriä yhdelle blogille? Eei, mutta yhteen kirjoitukseen ehkä.